Lohen Lomakeskus


Lomakeskus sijaitsee kauniin, erämaisen Pöyliöjärven rannalla, aivan Kemijärven kaupungin keskustan tuntumassa. Lomakylän paikalla sijainneella maatilalla on harjoitettu majoitustoimintaa jo 1800- luvulta lähtien kahdessa rakennuksessa. Olemme avoinna ympäri vuoden.

Löydät meidät kaupungin keskustan kartalta (numero 10), joka on tässä.

Tarjoamme useita eri kokoisia lomamajoja, joissa on sauna, WC, suihku, minikeittiö, astiat, mikro ja TV. Lisäksi alueella on Retkeilymaja Hostel Kemijärvi.

Keväällä 2009 valmistui ravintola Lohiportti (noin 117 henkilölle), jossa on 14 henkilön saunaosasto ja 60 henkilön kokoustilat. Ravintolan terassilta (132 henkilölle) on kauniit näköalat suoraan Pöyliöjärvelle.

Tekemistä, toimintaa:
Pihapiirissä on grillikatos ja kahvila.
Rannassa on hiekkapohjainen uimaranta.
Pyhä-Luoston kansallispuisto ja luontokeskus ovat monipuolinen päiväretkikohde. Kansallispuistoon on matkaa 47 km.
Järvellä on vapaasti käytettäviä rantautumis- ja tulistelupaikkoja. 
Lapsille on tarjolla polkuvene ja leikkipuisto.
Järvestä on myös syvyyskartta esimerkiksi kalastusta varten.
Talvella vierestä kulkee moottorikelkkailureitti.
Talvella viereisellä Pöyliöjärvellä on 11 km hiihtolatu.
Kylpylä-uimahalli Poukama on vajaan kilometrin päässä.

Vuokrataan:
Soutuveneitä, 10 € / 2 h, 20 € / 5 h, sis. pelastusliivit.
Polkupyöriä, 10 € / 4 h, 15 € / vrk. Kypärä sisältyy hintaan.

20090917100104.jpg 20090917100127.jpg 20090917100148.jpg
Rantatähtihuoneistot ja ravintola Lohiportti. Rannan uimapaikka ja seurustelukatos.

 

Tuotteet

Ravintola Lohiportti / Lohen lomakeskus, Kemijärvi

Takaisin
Uusi ravintolamme Lohiportti palvelee asiakkaita aivan Pöyliöjärven rannalla. 132 henkilön panoraamaterassi avautuu suoraan etelään. Lohen lomakeskus & Hostel

Lohelankatu 1
98100 Kemijärvi
Puh0405812007
Sähköposti
   
Pikkujoulut Lohiportissa / Lohen Lomakeskus, Kemijärvi
Tervetuloa viettämään pikkujoulua kanssamme.
Lisätiedot
Kemijärvi
Pyöröhirsimökit / Lohen Lomakeskus, Kemijärvi
Perinteiseen malliin rakennetut pyöröhirsimökit Pöyliöjärven rannalla. 9 mökkiä.
Lisätiedot
Kemijärvi
Mökkejä allergisille / Lohen Lomakeskus, Kemijärvi
Sisustusmateriaaleiltaan allergiasairauksista erityisesti kärsiville rakennettuja mökkejä on 5 kpl.
Lisätiedot
Kemijärvi
Retkeilymaja Hostel Kemijärvi / Lohen Lomakeskus, Kemijärvi
Kotoisat retkeilymajan majoitushuoneet ovat Lohen Lomakeskuksen päärakennuksen 2. kerroksessa. Yhteensä 35 petipaikkaa.
Lisätiedot
Kemijärvi
Rantatähtihuoneistot Pöyliöjärven rannalla / Lohen Lomakeskus, Kemijärvi
Laadukkaita ja korkeatasoisia huoneistoja Pöyliöjärven etelärannalla. Malo-luokituksen mukaan viisi tähteä. Kesällä vapaa veneen käyttö näiden mökkien vuokraajille.
Lisätiedot
Kemijärvi
Rantamökit / Lohen Lomakeskus, Kemijärvi
Tilavia, uudentyyppisiä hirsimökkejä. 4 kpl. Nämä mökit ovat erityisesti perheiden suosiossa. Osa mökeistä soveltuu myös invakäyttöön.
Lisätiedot
Kemijärvi

Ravintolatason palvelut ja tasokas keittiö. A-oikeudet. Elävää tanssimusiikkia viikoittain. Ravintolasalissamme on tunnelmallinen punagraniittitakka.

Ravintolastamme voitte tilata palvelut häihin, perhejuhliin, pitoihin, iltamiin, ryhmille tilausruokailuja, kokouspalveluja, tilaussaunat tarjoiluineen, pikkujoulut, jne.

Ravintolamme edustalla on maamerkkinä maailman suurin lohi.

Tervetuloa viihtymään.

Hinta: Erikseen.
Paikkakunta: Kemijärvi
Kohde: Kemijärvi
Soveltuu: Erityisryhmät, Nuoriso, Parit, Perheet, Seniorit, Sinkut,
Kielet: Suomi, Englanti,